Tämän syksyn aikana olemme ottaneet WIKIn SOME- työkaluna käyttöön osana laatukuvausten tekemistä. Olen tämän työskentelyn aikana alkanut pohtimaan, mistä tässä yhdessä toteutetttavassa SOME- työskentelyssä oikeastaan on kyse. Olemmeko tekemässä dokumenttien työstämistä yhdessä vai olemmeko enemmänkin jakamassa osaamistamme yhteisöllisesti online?
Sosiaalisen median työkalujen käyttö vaatii käyttäjältään perehtymistä itse työkaluun esimerkiksi WIKIin, Google docsiin tai vaikka Facebookin ryhmätyökaluihin. Online- ryhmätyöskentelyyn ryhdyttäessä tulee siihen osallistuvilla olla selvillä yhteisen työskentelyn päämäärä konkreettisena tuotoksena esimerkiksi dokumenttina, jonka rakenne ja sisältö tulee olla tietyn muotoinen. Osallistujien tulee olla selvillä myös välitavoitteista, aikatauluista ja tehtäväjaoista eri asiantuntijarooleissa toimivien henkilöiden välillä. Tämä kaikki vaatii yhteistä sopimista eli pelinsäännöt online- työskentelylle. Tämän lisäksi tarvitaan vielä osallistujilta sitoutumista työskentelyyn ja vetäjältä kärsivällisyyttä ohjata työskentelyä kohti yhteistä päämäärää.
Seuratessaan työskentelyn etenemistä vetäjän tehtävänä on ohjata työskentelyä antamalla rehellistä palautetta osallistujille sekä kannustamalla, kehoittamalla, kritisoimalla, kysymällä, kiittämällä ja kommentoimalla ohjata osallistujien työskentelyä. Online- työskentelyn rinnalle tulee myös suunnitella nenäkkäin tapahtuvien tapaamisten aikataulut ja sisällöt työskentelyn edistämiseksi. Toisaalta työskententelijät voivat käydä keskustelua tekemästään työstä esimerkiksi Facebookin keskusteluryhmässä tai vaikka Yammerissa, joka on otettu käyttöön omassa organisaatiossani SOME- työkaluna. Myös näitä online- keskusteluja tulee ohjata, jotta itse varsinainen yhteinen työn kohde edistyy halutulla tavalla.
Tämä kaikki tähänastinen oli SOME- työskentelyn osaamista, joka on vain opiskeltava ja osattava, jos aikoo työskennellä yhteisöllisesti online. Näkisin kuitenkin, että varsinainen haaste onkin ohjata "hartioiden välissä" tapahtuvaa sitoutumista työskentelyyn. Nykyään kenelläkään ei tunnu olevan aikaa mihinkään uusiin asioihin, jotka muuttasivat jotenkin nykyisiä toimintamalleja. Jotenkin oletetaan, että uusien asioiden opiskelu tulisi tapahtua iltaisin ja viikonloppuisin ns. työajan ulkopuolella. Mistä ihmeestä meille on syntynyt sellainen käsitys, että online- työskentely ei kuuluisi työaikaan? Onko online- työskentely todella niin paljon arvottomampaa kuin nenäkkäin tapahtuma työskentely, että sitä ei voisi tehdä työaikana vai onko jostain muusta kyse?
Entä, jos kyse ei ole kummastakaan siis siitä, että ei ole osaamista työskennellä käyttäen SOME- työkaluja tai siitä, ettei ole aikaa online- työskentelyyn. Mitä, jos kyseessä onkin ihan kokonaan kolmas väliin tuleva tekijä eli "minä itse". Olenko "minä itse" valmis jakamaan omaa osaamistani muiden kanssa online, jos oman osaamisen jakaminen ei ole luonteva toimintamalli nenäkkäin tapahtuvassa toiminnassakaan eli offlinessa. Olenko valmis laittamaan keskeneräisen tuotokseni jakoon muille kommentoitavaksi? Mitä kaikki muut ajattelevat minusta sen jälkeen, kun online- tekemiseni tulee dokumentoitua? Kokoustamisen kulttuurissa olen voinut aika huolettomasti höpöttää eikä sanomisistani ole jäännyt muuta kuin erilaisia tulkintoja ja mielikuvia jokaisen kokoukseen osallistuneen korvien välissä olevalle muistitikulle. Onko SOME- työskentelyn mukana tuoma työskentelyn avoimmuus ja työn tekemisen näkyväksi tekemä dokumentaatio liian iso muutos meille aikaisemmin yksin töitä tehneille ja nenäkkäin kokoustamisen kulttuurissa työskenneille?
Näin joulun tullessa onkin hyvä hetki harjoitella yhteisöllistä työskentelyä realityssä, kun teemme jouluvalmisteluja. Samalla voi pohtia, miten jokainen voisi omalla kohdallaan kehittyä online- työskentelijänä käyttäessään erilaisia SOME- työkaluja. Oma joulutraditioni on ollut leipoa karjalanpiirakoita jouluaattoaamuna. Tähän asti olen leiponut piirakat itse, sillä se sujuu paljon nopeammin yksin tehden omassa aikataulussani, kun ei tarvitse huomioida muiden sähellystä. Piirakoista tulee juuri sen näköisiä ja makuisia kuin haluan. Ainut ongelma tässä toimintamallissa on se, että kaikki haluavat syödä vastaleivottuja karjalanpiirakoita, mutta niiden tekemisen osaaminen ei siirry seuraavalle sukupolvelle. Tänä jouluaattona olen ajatellut harjoittella yhteisöllistä karjalanpiirakoiden leipomista yhdessä tyttärieni kanssa. Tämä suunniteltu muutos edellyttää luonnollisesti yhteistä sopimista pelinsääntöjen muutoksesta, sillä seuraava sukupolvi on vuosien myötä oppinut, että jouluaattoaamuna voi rauhassa herätä leipomisen ääniin ja tuoksuun ja ryhtyä suoraan nauttimaan lämpimiä karjalanpiirakoita. Vielä on muutama päivä aikaa miettiä, millä keinolla saan itseni lisäksi ja myös muut perheenjäsenet sitoutumaan uuteen toimintamalliin ja onko haluamani muutos edes saavutettavissa näin lyhyellä varoitusajalla.
Rauhallista online- offline- joulunaikaa kaikille ja SOME- onnea Vuodelle 2011!
