sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Lupa olla onnellinen ja ajatella positiivisesti

Hyvät blogieni lukijat, Uusi vuosi uudet kujeet.  Nyt kääntyy uusi lehti blogieni sisällöissä. Jatkossa en enää kirjoita niin paljoa sosiaalisesta mediasta, sillä minusta siinä ole mitään sen ihmeellisempää. Yhteisöllinen online- työskentely on tullut osaksi meidän jokaisen arkea jollain tapaa. Jokainen henkilö, työntekijä ja työyhteisö joutuu hakemaan omat toimintamallinsa, miten sosiaalista mediaa käyttää eri tasoilla intra-, extra- ja/tai internetympäristöissä.

Itse näen niin, että erityisesti sosiaalisen intranetin kehittäminen tulee edistämään työyhteisöjen sisäistä työskentelyä yhteisölliseen online- työskenetelyn suuntaan. On hieno asia, että päästään vähitellen irti passiivisista "ilmoitustaulu introista". Organisaatioissa vain tarvitaan "tulisieluja" erityisesti johtajissa, joilla on näkyä ja osaamista viedä yhteisöllistä online- työskentelyä eteenpäin, sillä kaikki uudet asiat kokevat aina vastustusta. Toinen näky tulevaisuuteen on palvelumuotoilun tuleminen myös osaksi arkista elämämme. Itseäni siinä kiinnostaa erityisesti, kuinka asiakkaiden face-to-face- palvelukokemukukset saadaan tuntumaan yhtä hyviltä myös online- ympäristöissä esimerkiksi organisaation www- sivuilla. Helsingin sosiaaliviraston sosiaalipalvelujen e-design hanke on hieno avaus palvelumuotoilun kehittämisessä. Palvelumuotoilu tulee varmasti jatkossa työllistämään niin graafisiasuunnittelijoita kuin web-suunnittelijoitakin.


Mikä se "uusi sivu" sitten on tälle mun blogilleni. Lyhyesti sanottuna kyseessä on onnellisuuden etsiminen niin työn tekemisestä kuin sen johtamisesta. Palasin joululomalta San Franciscosta loppiaisena. Ostin lentokentältä Harvard Business Review- lehden. Paluumatka Amerikan mantereen ja Atlantin yli sujui todella "kuin siivillä", sillä lehden vuoden ensimmäinen numero sisälsi lukuisia erinomaisia artikkeleita, kuinka ihmisten onnellisuus työssä lisää organisaatioiden tuottavuutta.

Lehteä lukiessani ajattelin, että voiko tämä olla totta, voidaanko nyt todellakin alkaa puhua siitä, että työssä voi olla ja on jopa  lupa olla myös onnellinen. Onko vihdoinkin "otsasi hiessa pitää sinun leipäsi tienattava"- ajattelumalli siirtymässä menneisyyteen?

Nykyisin tuntuu siltä, että kaikki viralliset viestimet sisältävät suurimmaksi osaksi vain negatiivisiä uutisia talouden kurjistumisesta ja sen tuomista vastoinkäymisistä niin globaalisti kuin paikallisesti. Niin vähän viestitään positiivisista asioista, jotka tekevät ihmisen myös onnelliseksi, vaikka kuitenkin olemme jatkuvasti myös onnellisten asioiden ympäröimiä.

 Nyt alkaa siis uusi onnellisuuden ja positiivisten asioiden esille nostamisen aikakausi. Lupaan välittää tämän blogini kautta tutkittua tietoa siitä, kuinka onnellisuus ja positiivinen  ajattelu edistävät  hyvinvointia niin henkilökohtaisella kuin työyhteisönkin tasolla.